Ping,
Näillä mennään.
Tällä viikolla tapahtuu
- Maanantaina Kehyn seminaarissa esitellään, miten liiketoiminta ja politiikka nykyisin liittyvät kehitysyhteistyöhön.
- Tiistaiaamuna daamit pakkautuvat kukonlaulun aikaan Alakertsille jonottamaan Dammari-lippuja. Lounasaikaan on puolestaan lippuja tarjolla Schools for Africa -bileisiin ja yölliseen liikuntatapahtumaan Meilahti by Night. Tärkeään teemaan pureutuu myös AIESEC:in World Issues Discussion Night, jonne tosin pyydetään tarjoilun mitoittamisen vuoksi ilmoittautumisia jo maanantain aikana.
- Keskiviikkona verkostoidutaan ARENA-messuilla HSE:llä.
- Torstaina anivarhain lähtee kulttuurikas bussi Pietariin. Iltapäivällä on vielä tilaisuus hankkia lippu Meilahden yöelämään. Kauppiksen porvarit excuilevat eduskuntaan ja illalla jorataan ankarasti Ruandan koulujen hyväksi.
- Torstaina bussilastillinen kyltereitä kyskii kohti kaamosta.
- Perjantaina yrityssuhdetyöryhmä esittelee toimintaansa järjestämällä excun Fazerille. Iltapäivän voi aloittaa mukavasti elokuvissa ja yö hikoillaan Meilahti by Night -tapahtumassa.
Kywebissä väännetään kättä
- Kauppakorkeakoulun englanninkielinen nimitys kuumensi tunteita.
- Tj tapasi syksyn 2008 Dammarivastaavan.
- Nimimerkki Riku-pupu terrorisoi ympäristöään ylipitkillä blogiotsikoilla.
- Muistitikkuja on etsitty ja löydetty sankoin joukoin.
- Jos kaipaat kevääksi asuntoa, käy ihmeessä vilkaisemassa, mitä foorumilla on tarjolla.
Ajankohtaiset
- Vuoden 2009 hallitustyrkyt ovat astuneet julkisuuteen.
- Myös ensimmäinen puheenjohtajahalukas on ilmoittanut olemassaolostaan.
- Miten ja mitä Aalto-yliopistossa opiskellaan? Mikä minusta tulee isona, ATM (Aaltotieteen maisteri)? Älä murehdi, www.aaltoyliopisto.info vastaa.
- Kun varjot pidentyvät, on aika… täydentää varjo-opinto-opasta! Hjelpi kaveria niin kaveri hjelppii takaisin.
- Tiedäthän jo, mikä on KY-yhdistys? Tietoa yhdistyksestä ja sen tarjoamista eduista löydät Wikistä. Yhdistykseen voit liittyä osoitteessa liity.kyweb.org.
Laittakaapas heijastin hihaan, iltaisin on jo tosi pimeää.
Muistuttelee
Anna-Kaisa
KY:n tiedottaja
