Kerran vielä,
Pojat.
Tällä viikolla
- Maanantaina MM-kisastudio Suomi-Kanada
- Vaelluksen liput tulevat myyntiin tiistaina
- Keskiviikkona teetä ja sympatiaa Graduillassa. Tai no en kyllä tiedä teestä. Pari kiinnostavan oloista puhujaa kylläkin.
- Perjantaina KYL:n levynjulkkarikeikka. Haluaisin moittia pumppua huonosta julkaisuajankohdasta – äitienpäivä lahjoineen ehti jo mennä!
- KY:n toimisto siirtyi kesäaukioloaikoihin.
KY:tä
- KY:lle valittiin uusia sihteereitä. Se, että valituksi tuli kuusi sihteeriä JA Kylterin päätoimittaja, tuotti allekirjoittaneelle pieniä hahmotusvaikeuksia, mutta nyttemmin myös kv-sihteeri Sanna on saatu mukaan tiedotteeseen. Muistakaahan nyt, että koulutuspoliittisen sihteerin ja sosiaalipoliittisen sihteerin haut ovat auki aina 6.6. kello 12 saakka – carpe diem, babies!
- KY-Speksi 2009 sai diktaattorinsa. Nämä myös ohjaajan ja tuottajan nimikkeillä tunnetut henkilöt kaipaavat vielä seurakseen avustavia tuottajia, käsikirjoittajia ja yrityssuhdetiimiliäisiä – näin ensihätään siis, loput speksiporukasta laitetaan hakuun syksyllä.
- Foorumeilla moititaan kywebiä hitaudesta ja mietitään Varjo-opinto-opas -käytäntöjä.
Kevyttä
- Bitchness-nimimerkki Punky Lady tunnustaa rakkautensa Jopoon.
- “Myydään A28 ja ostetaan Finnjet tilalle!”
Katse taaksepäin
- Viime viikonlopun KY City Challenge onnistui mainiosti ja näkyi Hesarissa asti. Kuvia ja virallista tuloslistaa pinnistellään nettiin tämän viikon aikana. Olin kisassa järkkärinä, ja aivan vilpittömästi vakuutan, että puhe “kisafiiliksen tarttumisesta myös järkkäreihin” ei jäänyt markkinointilätinäksi – hillittömän siistiä hommaa! Onnittelut kaikille maaliin selvinneille ja suuri kiitos kilpailun organisoinnista vastanneelle projektiryhmälle.
- KY United edusti opiskelijoiden futsalin SM-kisoissa
- Seireenit järkkäsi onnistuneen excun Microsoftille
- Myös Pisteen BT Evening sujui mainiosti, mukana myös kuvia
Tulossa
- KY-Slicen kaudenavajaisgolfit 14.6. Muistapa, että KY:n liikuntasubventioiden joukosta löytyy myös mahdollisuus pelata Ringside Golfissa normia edullisemmin.
- Kevään viimeinen edustajiston kokous 20.5. Kokouskutsu ilmaantuu Viralliseen blogiin huomenna.
- Sustainable Business Clubin kevätrieha Kaivarissa 23.5.
- 24.5. Kyrlingin Lettukestit
- Seireenien Massiivipiknik 25.5. Kutsussa puhutaan kerhoista, jaostoista ja valiokunnista, mutta rohkenen olettaa, että myös KY:läiset muuten vaan ovat tervetulleita.
Ihanaa kesää,
Riikka
KY:n tiedottaja
